29.4.2014

Helpot ja nopeat suklaalla kuorrutetut kookostangot

Tässäpä oiva pikkuleipä kookosfanaatikoille! Nämä kulkevat helposti mukaan vaikkapa (vappu)piknikille. Alkuperäisessä reseptissä tangot oli dipattu päistään suklaaseen, mutta minusta ne olivat näin kivempia. Suklaan voi toki jättää poiskin tai korvata maitosuklaan vaikkapa itse tehdyllä raakasuklaalla.

Suklaa-kookostangot
50 g voita
2 munaa
1 dl sokeria
1 sitruunan kuori
200 g kookoshiutaleita
100 g maitosuklaata

Sulata voi. Sekoita munat ja sokeri keskenään (ei tarvitse vatkata). Pese sitruuna hyvin ja raasta kuoren keltainen osa hienoksi raasteeksi, lisää kuoriraaste muna-sokeriseokseen. Sekoita joukkoon myös jäähtynyt voi ja kookoshiutaleet. Anna taikinan levätä 15 minuuttia. Muotoile taikinasta kostutetuilla käsillä haluamasi kokoisia tankoja (noin 15-20 kpl). Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Sulata sitten suklaa vesihauteessa ja siirrä pursotus- tai pakastuspussiin. Valuta suklaa tankojen päälle ja siirrä tangot jääkaappiin kovettumaan. Säilytä tiiviissä rasiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti