25.5.2014

Suklaasunnuntai: mansikka-karpalo-vadelma-raakasuklaa

Ostin uteliaisuudesta pakastekuivattuja mansikoita. Ne osoittautuivat niin hötöksi, että olisin hotkaissut ne muutamassa minuutissa, jos sellaisenaan olisin alkanut niitä syömään. Ajattelin, että mansikoista pääsisi nauttimaan enemmän, jos käyttäisi niitä johonkin herkkuun ja oikeassa olin. Raakasuklaaseen yhdistettynä pakastekuivatut mansikat pääsivät oikeuksiinsa ja tekivät suklaasta ihanan kesäistä. Joka kerta, kun olen tehnyt raakasuklaata, siitä on tullut todella herkullista, mutta tämä marjainen raakasuklaa oli kyllä erityisen hyvää. Ja niin kaunistakin vielä! Kuivatut marjat voi toki sekoittaa massan joukkoon, mutta mielestäni ulkonäkö on hurjasti parempi, kun kauniit punaiset marjat ripottelee suklaan pinnalle. Koska meillä on sisälläkin hurjan lämmin, raakasuklaa ehti jo nopean kuvaussession aikana sulaa aika mössöksi. Raakasuklaa ei siis ole mikään paras vaihtoehto tarjottavaksi kesän juhliin, mutta suoraan jääkaapista/pakastimesta napsittuna se on aika jees!

Marjainen raakasuklaa
50 g kaakaomassaa
1 dl kaakaovoita
4 rkl kookosöljyä
4 tl juoksevaa hunajaa
2 tl agavesiirappia
30 tippaa vanilja-steviaa
2 rkl raakakaakaojauhetta
3 rkl lucumaa
2 tl vadelmajauhetta
1,5 tl tocoa
ripaus himalajansuolaa
~ 0,5 dl pakastekuivattuja mansikoita
~ 0,25 dl kuivattuja karpaloita

Ota kaikki ainekset, vesihauteeseen sopiva kulho ja haluamasi muotti esille (voit käyttää esim. silikonista suklaamuottia, irtopohjavuokaa tai leivinpaperilla vuorattua tavallista vuokaa). Raasta kaakaomassa ja tarvittaessa myös kaakaovoi. Laita kulho lämpimään vesihauteeseen (huom. alla olevan veden ei tarvitse kiehua) ja lisää raastettu kaakaomassa, kaakaovoi ja kookosöljy. Sillä aikaa kun massa sulaa, voit halutessasi pilkkoa mansikat ja karpalot pienemmiksi paloiksi. Sekoittele massaa lusikalla, ja kun se on täysin sulanut tasaiseksi, lisää juokseva hunaja, agavesiirappi ja vanilja-stevia. Sekoita hyvin. Lisää jauhemaiset aineet: raakakaakaojauhe, lucuma, vadelmajauhe, toco ja suola. Sekoita hyvin ja varmista, ettei mihinkään jää paakkuja. Tarkista maku ja kaada sitten muottiin/vuokaan ja ripottele pinnalle mansikat ja karpalot. Laita pakastimeen jähmettymään 30 minuutiksi. Leikkaa paloiksi ja nauti hymyssä suin. Säilytä suklaa jääkaapissa tai pakastimessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti