17.6.2014

Hurmaava raparperipiirakka vaniljaisella rahkatäytteellä

Rakastan tätä joululahjaksi saamaani suorakulmion mallista vuokaa, mutta jokaisella aiemmalla leipomiskerralla olen saanut siinä aikaan vain katastrofeja. Joskus maku on mennyt metsään (miten joku voi oikeasti tykätä mustapapubrownieista?!), joskus täyte on jäänyt vetiseksi liruksi. Mutta vihdoinkin epäonnen vuoan kirous on selätetty! Vaniljaisesta raparperi-rahkapiirakasta tulikin sitten sen verran hyvää, että ei harmita enää aiemmatkaan epäonnistumiset. Vaikka tätä kirjoittaessani ulkona sataa LUNTA (hyvää juhannusviikkoa vain!), nautin silti täysillä tästä alkukesän herkusta.

Raparperi-rahkapiirakka
pohja:
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
75 g voita
~ 6,5 rkl vettä 

täyte:
1 ps vaniljakastikejauhetta
1,5 dl kevytmaitoa
250 g rahkaa
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

päälle:
muutama varsi raparperia
(sokeria)

Valmista pohjataikina. Sekoita jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja suola keskenään. Leikkaa voi kuutioiksi ja nypi muiden ainesten joukkoon. Lisää sen verran kylmää vettä, että saat muotoiltua taikinasta tasaisen pallon (minulla tähän meni 6,5 rkl). Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään 30 minuutiksi.

Voitele vuoka. Kaulitse taikina ohueksi, hieman vuokaa isommaksi levyksi. Pyöritä taikinalevy kaulimen ympärille ja nosta vuoan päälle. Painele taikina reunoihin kiinni. Rullaa kaulimella vuoan reunojen päältä, niin ylimääräinen taikina irtoaa itsestään. Pistele pohja haarukalla. Ota pitkä pätkä foliota ja ryttää se pitkäksi tangoksi. Muotoile folio siten, että se mahtuu juuri ja juuri vuokaan. Folio tukee esipaiston aikana reunoja niin, että taikina ei pääse valumaan alaspäin. (Vaihtoehtoisesti voit käyttää tässä apuna myös piirakkapainoja.) Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.



Valmistele esipaiston aikana täytteet. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Kannattaa käyttää sähkövatkainta, koska muuten täyte jää helposti paakkuiseksi. Leikkaa raparperit ensin pituussuunnassa kahtia ja sitten pieniksi paloiksi.

Nosta piirakkapohja uunista ja poista folio. Levitä täyte vuokaan ja painele raparperipalat täytteeseen kuvan osoittamalla tavalla tai miten ikinä haluat. (Ripottele halutessasi päälle sokeria.) Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti