25.4.2015

Jäätelöpuikot kuin suklaavanukasta

Siitä on vuosia aikaa, kun olen viimeksi syönyt suklaavanukasta. Eiku! Eipäs ookaan! Nimittäin nämä jäätelöpuikot ovat aivan kuin (jäädytettyä) suklaavanukasta ja popsin yhden tänään iltapäivällä. Jädeissä on ihmeellisen pehmeä, samettinen rakenne ja ne tuovat elävästi mieleen lapsena syödyt Jacky makupalat (oliko ne ton nimisiä?). Nämä sopivat kuitenkin myös aikuiseen makuun, sillä ne eivät ole liian makeita. Alkuperäinen resepti on Annie's eats -blogista.

Suklaavanukas-jäätelöpuikot
50 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
3 rkl leivonta- tai raakakaakaojauhetta
6 dl täysmaitoa
0,5 tl suolaa
1 tl vaniljauutetta
1 rkl voita

Pilko suklaa paloiksi ja sulata varovasti kattilassa. Kun suklaa on sulanut, lisää kattilaan sokeri, maissitärkkelys ja kaakaojauhe. Sekoita vispilällä tasaiseksi (seos on tässä vaiheessa rakeista, ei hätää, kuuluu asiaan. Lisää täysmaito ja kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoitellen - varo polttamasta pohjaan! Kun seos paksunee, ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon suola, vaniljauute ja nokare voita. Kaada jäätelömuotteihin, anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja laita sitten pakkaseen jähmettymään yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti