15.6.2015

Prinsessamuffinssit

En välitä lainkaan perinteisistä täytekakuista, mutta rakastan rakastan rakastan prinsessakakkua. En ole koskaan uskaltautunut tekemään sellaista itse, vaan olen turvautunut kauppojen valmisversioihin, jotka ovat nekin osoittautuneet yllättävän herkullisiksi. Nyt sitten ajattelin, että aloitan helpommasta päästä ja teen pieniä muffinsseja, jotta ei tarvitse huolehtia ison marsipaanilevyn nostamisesta kakun päälle. (Kauhuskenaarioni on pilata lähes valmis kakku sillä, että marsipaani repeää pahasti noston aikana, jaiks.) Tästä pelottavasta operaatiosta huolimatta kakun tekeminen olisi varmaankin ollut paljon helpompi homma, sillä näissä pikku muffinsseissa riitti kyllä näpräilyä... Mutta kaikki se vaiva oli kyllä sen arvoista - maku oli loistava. Ja onhan nämä nyt ihan mielettömän söpöjä. Resepti on otettu suoraan Kinuskikissalta, kiitokset jälleen kerran hyväksi todetusta ohjeesta!

Tässä reseptissä mulle uusi raaka-ainetuttavuus oli vaniljakreemijauhe. Sen avulla kermavaahdosta tuli huomattavasti normaalia jämäkämpää. Erehdyin vahingossa ostamaan uuden vaniljakreemijauhepurkin, vaikka minulla nökötti jo valmiina avaamaton paketti kaapissa, jonka olin aiemmin ostanut juurikin prinsessakakun leipomista varten. Huoh. Jauhetta kului tähän reseptiin vain 1 ruokalusikallinen ja ostamani purkit olivat kokoluokkaa "törkeän iso". Mihinkäs muuhun tätä voisi käyttää? Kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan! :)

Prinsessamuffinssit
taikina:
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (n. 2 sitruunan mehu)
100 g voita
3 munaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

täyte:
225 g (pakaste)vadelmia
0,75 dl hillosokeria

päälle:
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta

500 g vihreää marsipaania
250 g vaaleanpunaista marsipaania

Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuoriosa hienolla terällä. Purista sitruunoista 1 dl mehua. Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sitten sitruunan kuoriraaste ja sitruunamehu. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää jauhoseoksesta noin puolet muna-sokerivaahtoon. Lisää sitten sula voi ja loput jauhoseoksesta. Täytä muffinssipellin kolot paperisilla vuoilla ja kaada taikina niihin - muista jättää hieman kohoamisvaraa. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laita vadelmat ja hillosokeri kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna porista 10 minuuttia. Halutessasi siivilöi vadelmankivet pois. Anna jäähtyä.

Irrota muffinssit paperisista vuoista ja leikkaa niihin terävällä veitsellä kartiomainen kolo. Täytä kolot vadelmahillolla ja laita sitten irti leikatut palaset kanneksi hillon päälle väärinpäin eli terävä puoli ylöspäin.

Laita kuohukerma ja vaniljasokeri kulhoon ja vaahdota. Ripottele vaahdotuksen aikana joukkoon myös vaniljakreemijauhe. Levitä vaahtoa reilusti muffinssien päälle ja muotoile pyöreiksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Kauli vihreä marsipaani tomusokeroidulla alustalla ohueksi, noin 2 mm paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä muotilla tai vapaalla kädellä isoja, halkaisijaltaan noin 11 cm kokoisia ympyröitä. Ohenna ympyrän reunoja kaulimen tai sormien avulla. Nosta marsipaaniympyrä varovasti muffinssin päälle, painele se tiiviiksi ja laskosta reunat mahdollisimman nätisti muffinssin ympärille. Laita muffinssit tarjolle kauniisiin paperivuokiin. (Huom. Tarkista etukäteen yhdellä kokeilukappaleella, että kuorrutetut muffinssit varmasti mahtuvat vuokiin - jos tekee tiukkaa niin leikkaa muffinssien reunoista hieman pois ennen kuorruttamista!)

Tee vielä halutessasi vaaleanpunaisesta marsipaanista ruusukoristeita. Kaulitse marsipaani tomusokeroidulla alustalla hyvin ohueksi, noin 1 mm paksuiseksi levyksi. Huomaa, että marsipaani kovettuu melko nopeasti, joten älä kaulitse kerralla kovin suurta palaa! Leikkaa levy veitsellä pitkiksi suikaleiksi, jotka kapenevat toisesta päästä. Ohenna suikaleen toista reunaa kaulimen avulla. Kieritä suikale rullalle niin, että aloitat kapeasta päästä ja että paksumpi reuna jää ruusun sisään piiloon. Kieritä ruusun sisäosa tiiviimmin ja ulommat kerrokset löysemmin. Voit varovasti taivuttaa uloimpia kerroksia hieman ulospäin. Lyhennä kantaa veitsellä ja aseta ruusut muffinssien päälle. Tarjoa muffinssit saman päivän aikana - marsipaanipinta saattaa kärsiä, jos pidät niitä tätä kauemmin jääkaapissa.

2 kommenttia:

  1. Onpa kauniit prinsessamuffinssit! :)

    Täältä tulee erilaisia kreemin hukkaamispaikkoja ;D
    http://taikakakut.blogspot.fi/2014/07/pensasmustikka-vaniljatorttu.html
    http://taikakakut.blogspot.fi/2014/03/omenaviinerit.html
    http://taikakakut.blogspot.fi/2013/08/omenaviinerit.html
    http://taikakakut.blogspot.fi/2013/08/vadelmaviineri.html
    Vaniljakreemijauheella voi myös hyydyttää täytekakkujen täytteitä:
    http://taikakakut.blogspot.fi/2013/12/raikas-mansikkatayte-kinuskikissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos superisti, käynpä heti tsekkaamassa reseptivinkkisi! :)

      Poista