10.3.2016

Suklainen pop corn -mysli

Jumiudun aina moneksi kuukaudeksi syömään päivä toisensa jälkeen samaa aamupalaa. En jaksa aamuhorroksessa miettiä mitään, vaan haluan äkkiä jotain helppoa ja nopeaa. Viime kuukaudet olen pupeltanut mikrokaurapuuroa pakastemustikoiden kera ja se alkaa tulla jo korvista ulos. Tarve uuden aamupalan keksimiselle on ollut huutava.

Onneksi muistin jälleen myslin olemassaolon. Itse tehty mysli on niiiin herkullista! Se on muuten ihan eri maailmasta kuin kaupassa myytävät mauttomat sahajauhoa muistuttavat seokset, joten jos et ole vielä testannut myslin tekemistä kotona, olet missannut paljon. Tällä kertaa halusin kokeilla jotain erilaista ja käytin kaurahiutaleiden sijaan pääraaka-aineena pop cornia! Ooh, miten loistavaksi osoittautunut idea! Rouskuva pop corn sopii mysliin kuin nenä päähän. Yleensä käytän myslin teossa paljon mausteita, mutta tällä kertaa skippasin ne kokonaan ja maustoin myslin kaakaolla. Näin sain mysliin ihanan hienovaraisen suklaavivahteen, joka tekee arkisestakin aamupalasta melkoista luksusta.

Suklainen pop corn -mysli
2 rkl rypsiöljyä
0,75 dl kuivattuja maissinjyviä

3 dl auringonkukansiemeniä
2 dl mantelilastuja
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl kookoslastuja

1 dl rypsiöljyä
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl (raaka)kaakaojauhetta
0,5 dl vaahterasiirappia
ripaus suolaa

Kuumenna isossa kannellisessa kattilassa 2 rkl rypsiöljyä ja lisää maissinjyvät. Anna kaikkien jyvien poksahdella auki. Kun pauke alkaa hiipumaan, voit vielä varovasti heilutella kattilaa, jotta mahdolliset poksahtamattomat jyvät valuvat kattilan pohjalle. Ota pois levyltä.

Sekoita pop cornien joukkoon auringonkukansiemenet, mantelilastut, pekaanipähkinät, kurpitsansiemenet ja kookoslastut. Sekoita toisessa kulhossa keskenään rypsiöljy, fariinisokeri, kaakaojauhe, vaahterasiirappi ja suola. Yhdistä kaikki ainekset ja kääntele huolellisesti sekaisin. Levitä uunipellille ja paahda 150 asteessa noin 20 minuuttia, kääntele mysliä muutaman kerran paiston aikana. Anna jäähtyä. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

2 kommenttia:

  1. Hurjan kiva idea laittaa popparia mysliin! Vähän luksusta arkeen :)

    annekatariina.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Popparit toimi kyllä yllättävän hyvin! :)

      Poista