21.5.2016

Kisakatsomon herkkuvartaat

Musta on jotenkin surkuhupaisaa, mihin vuodenaikaan urheilu- ja musiikkimaailman kiinnostavimmat mittelöt ajoittuvat. Koko pitkä talvi ollaan nökötetty sisällä ja vihdoin kun tulee lämmintä ja valoisaa, niin eiköhän just sillon lukittauduta vielä pariksi viikoksi sisätiloihin katsomaan telkkarista jääkiekon mm-kisoja ja Euroviisuja. :'D Olen kuullut huhua, että jotkut eivät näitä seuraa, vaan nauttivat keväästä raikkaassa ulkoilmassa, mutta epäilen tätä vahvasti. No, viettipä sitä aikaansa sitten sohvalla tai puistossa, niin hyvät eväät tulevat varmasti tarpeeseen. 

Ja mulla olisi sitä varten hyvä idea: herkkuvartaat! Tämä ei ole varsinaisesti mikään resepti ja tuntuu hieman hölmöltä ylipäätään julkaista tätä, mutta ajattelin vaan muistuttaa, että tälläisiäkin voi tehdä. Herkkuvartaisiin voi pujottaa lähes mitä tahansa oman makunsa mukaan. Me päädyttiin tällä kertaa tekemään niin hedelmä-, antipasto- kuin karkkivartaitakin. Noi irtokarkeista tehdyt vartaat oli kyllä turhaa näperrystä, enkä välttämättä suosittele muille vastaavaa, mutta esim. mansikka-vaahtokarkkikombo vois olla aika jees.  :) Vartaat sopii hyvin kaikkiin juhliin, illanistujaisiin ja piknikeille. Ne on helppo tarjota ja syödä, koska erillisiä lautasia ei välttämättä tarvita. Ja onhan nää nyt aika hauskoja!

Herkkuvartaat 
hedelmävartaisiin esim.:
mansikoita, kiiviä, cantaloupea, viinirypäleitä, nektariinia

antipastovartaisiin esim.:
salaattia, kirsikkatomaatteja, juustoa, oliiveja, chorizoa, mozzarellapalloja, ilmakuivattua kinkkua

Leikkaa ainekset sopivat kokoisiksi suupaloiksi ja pujota pitkiin grillivartaisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti