8.9.2016

Herkullinen chorizo-kasvisfrittata



Mikillä oli jossain vaiheessa tapana tehdä meille munakkaat aamupalaksi ja siitä tulikin niin haka siinä, että olen tähän asti jättänyt kaikki kananmunasafkat suosiolla sen kontolle. Ajattelin, että miksi vaivautua, kun toinen tekee kuitenkin paremmin ja valmiiseen pöytään astuminenhan on aina tosi kivaa. :D Nyt sitten päätin ryhdistäytyä ja tekaisin meille vuorostani herkullisen frittatan eli uunissa paistetun munakkaan. Frittata on siitä kätevä ruoka, että siihen saa upotettua kaikki kaapeissa pyörivät jämät ja lopputulos on todennäköisesti aina herkullinen. Kaikenlaiset kasvikset sopivat hyvin frittataan ja erityisen hyvää siitä saa lisäämällä sekaan hieman chorizoa tai pekonia. Frittata on loistava ruokalaji brunssipöytään, mutta siitä saa myös salaatin kanssa kevyen lounaan. Alla olevalla reseptillä ei ainakaan voi mennä vikaan!

Chorizo-kasvisfrittata
0,5 punainen paprika
0,5 keltainen paprika
0,5 vihreä paprika
iso kourallinen (~ 10 kpl) kirsikkatomaatteja
pieni pala chorizoa
loraus rypsiöljyä
1 dl juustoraastetta
6 munaa
1,5 dl kuohukermaa
0,5 dl maitoa
paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
+ tuoretta basilikaa

Leikkaa paprikat pieniksi paloiksi. Puolita kirsikkatomaatit. Leikkaa chorizo ohuiksi siivuiksi. Kuumenna paistinpannu ja paista paprikoita ja chorizoa hetki, lisää sitten joukkoon myös kirsikkatomaatit. Siirrä ainekset pannulta uunivuokaan (tai jätä pannulle, mikäli se on uuninkestävä). Sekoita juustoraaste, munat, kuohukerma, maito ja mausteet keskenään. Kaada seos täytteiden päälle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes frittata on saanut hieman väriä pintaan. Tarjoile kuumana tai kylmänä ja koristele esim. tuoreella basilikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti