4.2.2017

Tuorepuuro oman elämänsä kuningattarille

Tunnustan: olen aamu-lorvailija. Minulla on ainakin viisi herätystä ja torkutan niitäkin joka ikinen kerta. Saan kunnolla kiinni päivästä vasta puolen päivän kieppeillä. Työpäivinä aamupalan syöminen kukonlaulun aikaan tuntuu lähes mahdottomalta ja yleensä nappaan mukaan jotain pientä myöhemmin mutusteltavaksi. Olen ihastunut erilaisiin tuorepuuroihin! Rakastan sitä, että ne voi tehdä edellisenä iltana tekeytymään ja aamulla kun avaa jääkaapin oven niin tadaa, safka on maagisesti valmista. Mikäs sen mukavampaa! Tällä kertaa maustoin puuroni mustikoilla ja vadelmilla. Tämä kelpaisi kuningattarillekin. :)

Kuningatartuorepuuro
50 g vadelmia
50 g mustikoita
10 g chiasiemeniä
2 dl kaurahiutaleita
reilu 2 dl mantelimaitoa
loraus hunajaa
ripaus suolaa

Muussaa vadelmat ja mustikat haarukalla kulhossa/purkissa tms. Lisää loput ainekset ja sekoita huolellisesti keskenään. Laita päälle kelmu/kansi ja pistä jääkaappiin tekeytymään yön yli. Aamulla on valmista! Mikäli on aikaa hienostella, niin puuron voi koristella esim. marjoilla ja puffatulla quinoalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti