2.5.2017

Uusi kasvisruokalempparini: kvinoasalaatti paahdetuilla juureksilla

No nyt! Jackpot! Bingo! Halleluja! Täten haluan julistaa, että olen löytänyt - ainakin omasta mielestäni - maailman parhaan kasvisruokareseptin. Viime kuussa tuli syötyä vähän mitä sattuu ja olo oli jatkuvasti tukkoinen ja turvonnut. Päätin, että toukokuun ajaksi karsin kaikki epäterveelliset sokeri-voi-hiilarimättöherkut pois ja panostan siihen, että joka aterialla lautaselta löytyy reippaasti kasviksia. Päätin kehitellä jotakin kaapissa notkuneesta kvinoasta ja päädyin salaattiin. Tiedän, että jotkut siellä on nyt heti, että hohhoijakkaa, salaattia, plääh, tylsää. Saattaapi olla, että itsekin kuulun ihmisryhmään, joka lähtökohtaisesti pitää salaatteja usein vähän mitäänsanomattomina ruokalajeina. Mutta lupaan, että tässä salaatissa ei ole mitään tylsää! Se on ihan uskomattoman hyvää ja koukuttavaa. Olen tehnyt sitä jo pari kertaa uudelleen ja ei voi muuta kuin todeta, että tämä on parasta terveellistä ruokaa, mitä olen syönyt. Siihen tulee kvinoan lisäksi uunissa rapeaksi paahdettuja juureksia, kaikenlaista vihreetä ja vehreetä, suussa pirskahtelevia kirsikkatomaatteja ja täyteläistä vuohenjuustoa. Pirkalla on tosi maukkaita vuohenjuustokuutioita, jotka näyttää ihan fetalta, mutta on paljon paremman makuisia! En tykkää perinteisestä tunkkaisesta vuohenjuustosta, mutta noi on namia. Kannattaa kokeilla! Todella suuret suositukset! Vielä yks huutomerkkiin päättyvä lause; NAM!

Kvinoasalaatti paahdetuilla juureksilla
3 isoa porkkanaa
1 bataatti
1 iso punajuuri
seesamiöljyä (tai rypsiöljyä)
suolaa
mustapippuria

2 dl kvinoaa
n. 0,5 l vettä
1,5 rkl kasvisfondia

pinaattia
viinisuolaheinää
lehtipersiljaa
1 rs (250 g) kirsikka- tai luumutomaatteja
loraus oliiviöljyä
loraus sitruunamehua
vuohenjuustokuutioita (Pirkka)

Kuori juurekset ja pilko ne sopiviksi suupaloiksi. Levitä palat uunipellille ja lisää niiden päälle reippaasti seesamiöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa 200 asteessa n. 40-60 minuuttia (palojen koosta riippuen), kunnes ne ovat rapeita ja saaneet väriä pintaan. Käy aina välillä tsekkaamassa tilanne ja kääntelemässä juureksia, jotta ne eivät vahingossa pala. Anna jäähtyä.

Huuhtele kvinoa siivilässä lämpimässä vedessä. Kuumenna kattilassa kiehuvaksi vesi ja lisää kasvisfondi. Keitä kvinoaa keskilämmöllä 15 minuuttia ja siivilöi. Anna jäähtyä.

Sekoita isossa kulhossa uunijuurekset, keitetty kvinoa, pinaatti, viinisuolaheinä ja lehtipersilja. Puolita kirsikkatomaatit ja sekoittele joukkoon. Lisää joukkoon vielä loraus oliiviöljyä ja vähän tuorepuristettua sitruunamehua. Tarjoile vuohenjuustokuutioiden kera (ne kannattaa lisätä vasta lautasella, etteivät mene muhjuksi). Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti